Eilen sain osallistua seminaariin, jossa käsiteltiin luonnon tarjoamia mahdollisuuksia matkailuun. Omassa työssäni olen huomannut ihmisten lisääntyneen kiinnostukseen luonnonvaroihin ja niiden kestävään hyödyntämiseen sekä luonnon tarjoamiin muihin hyvinvointimahdollisuuksiin. Onko yhteiskunta ja maailma muuttumassa?
Seminaarissa oli todella hyviä puhujia aina matkailualan opettajasta ravintoloitsijaan ja hyvinvointiyrittäjään. Kaikissa puheenvuoroissa kuten lopuksi tehdyissä työpajoissakin puhuttiin puhtaista raaka-aineista, kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta, hitaasta nautiskelusta elämyskeräilyn sijaan. Slow travel - sitähän meillä Suomessa ja varsinkin Kainuussa voidaan tarjota.
Talven kysyntä matkailussa kasvaa. Jää, jään päällä oleminen, pilkkiminen, lumirakentaminen (lumilinnat, lumiukot), pulkkamäki - asioita joita voimme pitää tylsinä ja itsestäänselvyyksinä ovatkin huippusuosittuja matkailutuotteita. Toki revontulet säilyttävät paikkansa ja tykkylumi ym.
Myös naisasiakkaiden määrä ja heille suunnattu tarjonta ovat lisääntymässä. Naiset haluavat matkustaa naisporukoissa, tutustua naisten tekemiin tuotteisiin, naisten yrityksiin, he saattavat haluta oppaaksi naisen. Potentiaalinen asiakasryhmä myös luonnonvara-alan yrittäjille.
Myös majoittumisissa on uusia trendejä. Käytetään lisääntyvässä määrin siirrettäviä luksusmajoitteita, puumajoja, luksustelttoja ym. Enää ei jokaiseen matkailupaikkaan kannata/tarvitse rakentaa kiinteätä mökkikylää/hotellia. Toki niilläkin lienee paikkansa vielä tulevaisuudessakin.
Mielenkiintoista ajateltavaa koko seminaarin ajan. Olen itse aika huono luontomatkailija. Jos en olisi työssäni päässyt tutustumaan ja kokemaan luontomatkailua monin eri tavoin, niin paljon hienoa olisi jäänyt kokematta.
Luksusmajoitteita löytyy osoitteesta https://www.oodhouse.com/
Lunta riittää talvella 2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti