tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kesäjuttuja

Kesä tuli tänä vuonna vauhdilla. Edellisen tekstin ja tämän hetken väliin on mahtunut monta tapahtumaa ja lumien sulaminen sekä räjähtävä kesän tulo.

Huhtikuussa kävin kummitytön ja parin muun lapsen kanssa Tampereen hevos messuilla. Kiva tapahtuma, jossa näkyi vahvasti tämän hetken hevosharrastuksen ilmiöt. Keppareita näkyi myös messualueen ulkopuolella 😊.

Huhtikuussa kävin myös Green Care - teemaisella opintomatkalla Hollannissa, johon palaan tuonnempana. Ihana reissu.

Ja kesään kuuluu myös kesäihottumahevonen ja sen hoidot. Toukokuussa testattiin suolahoitoa, jota pitäisi tehdä lisää. Kesäkuussa otettiin Hallamaan rakeet testiin. Ensimmäinen kahden viikon jakso on ohi ja toinen jakso alkaa tämän viikon lopulla. Sitten päästään näkemään onko Huldalle niistä apua.

Myös oma elämä on mullistuksessa. Jäin noin vuoden opintovapaalle ja se on ihan ihmeellistä näin työhön orientoituneelle ihmiselle. Uskon vuoden kirkastavan ajatuksia monella tavoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti